Päivä 18 | Kumari - Gyirong (Kiina) | 180 km

Päivämme alkoi hyvissä fiiliksissä kun yöllä ei ollut satanut ja pyörät olivat kaikki huollettuna valmiina päivän koitokseen. Lähtiessä emme tienneet millainen alkumatkan hiekkatie olisi ja olihan se. Meitä siis lähti loput kuusi liikkeelle kymmenen yli viisi kohti Biduria, jonne Dani oli oli vienyt edellisenä iltapäivänä muut matkalaiset. Kova oli aamun homma. Vaikeaa tietä ja pehmeää hiekkaa, jossa monet paikat olivat turhan haastavia osalle joten me Matin kanssa ajettiin vuorotellen pyöriä pahojen paikkojen läpi, mikä tietysti kävi omillekkin voimille. Päästiin kuin päästiinkin Biduriin noin kuuden tunnin jälkeen ja silloin olivat kyllä energiat aika loppu. Ruokaa koneeseen jotta palautuu ja heti kohti Kiinan rajaa jonne meidän oli ehdittävä viimeistään neljäksi, koska raja sulkeutuu Kiinan puolelta 16:30.

Matti tuo pyörää ylös. Pahoja paikkoja päivälle riitti.

Teetaukopaikassamme lienee aatteen kannattajia.

Vaikka reitti oli raskas, niin maisemat olivat upeita.

Yhdellä juomatauolla painettiin koko jengi kohti rajaa ja välillä oli myös haastavia osuuksia matkan varrella. Kahden jälkeen saavuttiin rajalle ja ajettiin suoraan passintarkastukseen. Tässä vaiheessa meille kävi ilmi, että meidän olisi pitänyt saada Nepaliin tullessamme veropaperi pyöriä varten. Koska saavuimme pimeässä, ei kukaan meitä pysäyttänyt sitä varten. Tullin päällikköä ei kiinnostanut yhtään ja sanoi että tulkaa huomenna. Kiinan puoli vastasi, että jos ette pääse tänään niin Kiinaan pääsy ei enää onnistu ja reissu päättyy rajalle. Tilanne oli tosi tiukka ja ei auttanut kuin korrupotiolla mennä ulos Nepalista. Kiina oli jo sulkenut rajaportin ja suostui avaan sen vaikka kello oli vähän yli puoli viisi. Mieletön helpotus kun se onnistui. Jos oltaisiin pidetty yksikin tauko matkalla vaikka 10 minuutin olisi matka katkennut rajalle. Nyt kuitenkin oltiin Kiinan puolella ja tie muuttui heti paremmaksi. Pikku ajon jälkeen Gyirongiin 3200 metrin korkeudelle, illalliselle ja nukkumaan. Olihan kova päivä!

Viimeiset kilometrit Nepalin puolella.

Rekkakuskin kannattaa olla tarkkana Nepalissa.

Kiinan tiet ovat hyvässä kunnossa.

Lumihuiput näkyvissä

Sami Hokkanen2 Comments