Päivä 14 Holbrook - Grand Canyon - Williams 371 km

Aamupalaa omassa hotellissa. Makkaraa, ei pekonia, kananmunaa, paahtoleipää, mehua ja tietenkin aamusta nautimme kunnon kahvit. Ei mitenkään tukeva Amerikkalainen aamupala, mutta kyllä päätämme pärjätä tällä. Ensimmäiset mailit menevät sopivasti viileässä kelissä ja olisi mennyt pitempäänkin, mutta oli pysähdyttävä tankkaamaan. Yllätys, että huoltoaseman seinät olivat täälläkin muurattu täyteen Route66 teemalla. Tänään meidän kohde on Grand Canyon. Sinne pääsee Route66 tieltä kolmea eri reittiä. Tankkauksen jälkeen teimme päätöksen ajaa tietä 180, joka kulkee Kaibab National Forest kansallispuiston läpi. Mukavaa mutkatietä ja upeita maisemia. Erittäin osuva valinta. Yleensä ajetaan tietä 89. Noin 50 km ennen Grand Canyonia pysähdymme toistamiseen. Täälläkin on Route66 tavaraa huoltoaseman yhteydessä. Taivaalle on kertynyt mustia sadepilviä, kun paikallinen mies, jonka veljen vaimo on Suomesta ja nimeltään Luoma. Ikää kunnioitettavat 92 vuotta. Niin siis paikallinen mies antaa meille vinkin. Odottakaa puolituntia tai tunti ennen kuin lähdette ajamaan. Sateet tulevat täällä nopeasti ja kaikkoavat myös nopeasti, neuvoo mies meitä. Me jäämme odottamaan sateen tuloa. Onneksi jäämme, koska vettä tulee oikein todella paljon. Emme olisi pystyneet sellaisessa sateessa ja ukonilmassa ajamaan. Taivaalta tuli myös rakeita. Tunnin odottelun jälkeen pääsimme lähtemään ja kohta olimmekin jo syömässä Grand Canyonin suurimmassa ravintolassa. Tilaus tehtiin "koneeseen" ja siihen se myös maksettiin. Kone sylkäisi kuitin, jota vastaan saimme hetken päästä annoksemme. En oikein tiedä tykkäsimmekö moisesta koneesta. Sitten lähdimme kierrokselle. Janne Autero luki karttaa ja opasti meidät oikealle reitille. Reitti kulki ison rotkon reunaa ja olihan se aivan tosi upeata katseltavaa. Yksi maailman ihmeistä. Kokoonnuimme kello 16 moottoripyörien luo ja ajoimme illaksi Williams nimiseen kaupunkiin. Kävelimme illalla vielä pimeässä kaupungissa syömään Ravintolaan nimeltä...niin arvatkaapa minkä niminen? No tietenkin Grand Canyon.

Maarit löytää heti aamun ensimmäiseltä huoltoasemalta ostettavaa.

Aamulla ajoimme tietä 180 joka vie myös Grand Canyonin reunalle.

Nyt sataa. Tuulikaappikin tuli täyteen vettå ja rakeita vaikka pidimme sitä vain hetken auki, kun yritimme ottaa sateesta kuvaa.

Kohde on niin hyvä, että tällaiselta amatööri kuvaajaltakin onnistuu.

Tämän ryhmän mielestä Grand Canyon on tähän mennessä sykähdyttänuy eniten.

Ravintola Grand Canyonin ovenkahvat on hiukan erikoiset.