13 | Delhi >

Aamiainen ilman aamu-uintia. Susanna, Eija, Hannu, Kimmo, Kari, Heikki ja Raimo jäävät vielä pariksi päiväksi Intiaan ja lähtevät tänään Agraan päiväretkelle Taj Mahal mielissään. Martine, Johan, Kalle, IsoJuha, PikkuJuha ja minä suuntaamme aamiaiselta kohti Delhin lentokenttää. Finnairin AY22 lähtee ajallaan kohti Helsinki. 'Intia saa kummasti arvostamaan Suomen oloja', IsoJuha tuumasi jonottaessamme koneeseen. Ja se on fakta josta ei pääse yli eikä ympäri. Blogin voisi täyttää myös kurjuutta ja epäkohtia tulvivilla kuvilla, mutta se ei ole matkablogin tarkoitus. Intia on kuitenkin kaikkea ja tulee sellainen olemaan vähintään seuraavat 1000 ja yksi vuotta.

Lentokoneen moottoreiden huminassa koitan sijoittaa Himalayaa kaikkien tekemieni moottoripyörämatkojen joukkoon. Ja pyöritän sitä mielessäni miten päin vain, niin kyllä se tuntuu pysyvän Top10'n joukossa. Sitä samaa taisin sanoa myös ensimmäisestä ajopäivästä. Mutta jos ajaisin saman matkan eurooppalaisella tai japanilaisella allroadilla, veikkaan että se ei pysyisi Top10'ssä! Aikakone, Enfield, on hulppean Himalayan suola. Se kuuluu intiaan siinä missä Indian ja HD Pohjois-Amerikkaan!

Kiitos Emppu (Eija Kaarnaoja), Martine (Martine Balzani) Susanna (Susanna Valjakka), Clint (Raimo Matrikainen), Hannu (Hannu Suomalainen), Heikki (Heikki xxx), IsoJuha (Juha Kouvo), Johan (Johan xxx) Kalle (Kalle Kouvo), Kapu (Kari xxx), Kimmo (Kimmo Rotolehto) ja PikkuJuha (Juha Åberg) PeterPanBiken parhaasta Hilamayan matkasta! Muistakaa aina antaa äänimerkki ohittaessanne Suomessa... ja vaikka että ohittaisikaan... ja kun joku tötöilee edessä... tai jos jollakin on väärän värinen auto! :] ... over and out! Täällä PeterPan AY22 Delhi - Helsinki!

Eija Kaarnaoja

Eija Kaarnaoja

Martine Balzani

Martine Balzani

Susanna Valjakka-Kallunki

Susanna Valjakka-Kallunki

Hannu Suomalainen

Hannu Suomalainen

Johan Bergström

Johan Bergström

Heikki Laukkanen

Heikki Laukkanen

Kari Tapioharju

Kari Tapioharju

Juha Åberg

Juha Åberg

Peter Ruotsalo

Peter Ruotsalo

Kalle Kouvo

Kalle Kouvo

Juha Kouvo

Juha Kouvo

Kimmo Ritolehto

Kimmo Ritolehto

Raimo Martikainen

Raimo Martikainen

Dani AmosovKommentoi