ROYAL ENFIELD bulletilla PLANEETTAMME KATOLLE!


 

Luomiskertomuksen maisemia, lumihuippuisia vuoria, buddhalaisluostareita, upeita solia, pieniä Suzuki Maruteja, karvaisia kameleita, karvattomia intialaisia häämatkalaisia, värikkäitä rukouslippuja, mutkaisia teitä, mielenkiintoisia teitä, tasaisiakin teitä, enfieldejä, yakkeja ja enfieldejä! Tätä ja paljon muuta on Ladakh. Ladakh tarkoittaa samaa kuin Intian Himalaya. Se on myös se alue Intiassa missä useimmat tiet ovat auki ainoastaan toukokuun lopusta lokakuun alkuun jos sitäkään! Kuukaudet 6-9 Ladakh elää kiivasta turistisesonkia. Loppuvuoden se on kuin Maarianhamina marraskuisena maanantaina.

Ladakh on Intian pohjoisin osa. Jos sitä vertaisi Suomeen niin silloin Suomineidon pää olisi Ladakh! Sateen raja menee kesällä Himalayan ja tasamaan rajalla. Alavilla mailla sataa ja ylämailla paistaa! Erinomaista niin, sillä sateella monet tieosuudet olisivat olleet jo vähän haastavia. Tiet olivat muutenkin vähän haastavampia kuin Suomessa oletin. Pioneeriryhmämme kuskit olivat kuitenkin paljon parempia kuin Suomessa oletin! 



INTIAN ROUTE66 = MANALI - LEH HIGHWAY

Varsinainen seikkailumme alkaa 6000 asukkaan Manalista joka oli vielä parikymmentä vuotta sitten 60-luvun hippien suuressa suosiossa oleva pilvipaikka. Hipit eivät kuitenkaan laittaneet tietoa pilveen vaan menivät sinne itse! Tänään Manali on erittäin suosittu häämatkakohde intialaisten keskuudessa, mikä näkyy myös hotellitarjonnassa. Intialaiset motoristit tulevat Manaliin sen sijaan suuren seikkailun vuoksi kuten mekin. Manali - Leh Highway on intialaisille motoristielle paljon samaa kuin USA’n Route66 suomalaisille motoristeille. Jotakin joka ’kuuluu’ tehdä! Ja niin yllätykselliseltä kuin se äkkipäätä kuulostaakin, niin yleisin kulkuneuvo joka tuli vastaan Manalin ja Lehin välillä oli Enfield-moottoripyörä!

Ensimmäiset 50km Manalista pohjoiseen oli kuitenkin täynnä pieniä takseja merkkiä Suzuki Maruti 800cc. Jokainen niistä muistutti lähinnä isoa leivänpaahdinta, johon oli laitettu renkaat kulmiin! Kaikilla leivänpaahtimilla oli kohteena 3980 metriä merenpinnasta kohoava Rotang Passia koska jokainen häämatkalainen haluaa käydä Rotang Passilla. Solan pohjoisrinteellä on lunta ympäri vuoden. Tavallinen intialainen ei näe lunta muualla kun tv’ssä ja siksi häämatkalaiset ajavat minitakseilla läpi tuulen ja tuiskun ylös vuorille. Matka Rotang Passille kestää 1,5h. Perillä paikalliset ottavat selffien jos toisenkin, juovat tsait ja leikkivät lumella 10-20 minuuttia. Sitten takaisin Suzuki Maruteihin ja yhtä monella pompulla pimeiden mutkien läpi takaisin Manaliin!

 

Konepyöräilijälle Rotang Passin ohitus on helpotus. Liikenne vähenee monta sataa prosenttia! Ainoastaan satunnaiset kuorma-autot (rekat), bussit ja henkilöautot jäävät jäljelle. Kaksi kohtaavaa moottoripyörää mahtuu Manali-Leh Highwaylle mukavasti, ainakin useinmiten. Kuorma-auton tai bussin tullessa mutkan takaa vastaan Enfieldkin tuntuukin välillä leveältä kulkupeliltä. Loputtomien pimeiden mutkien vuoksi Enfieldiemme äänimerkit ovat halpa henkivakuutus. Himalayan ajosääntöihin kuuluu, että tiukkaan mutkaan tultaessa painetaan pari kertaa äänimerkkiä vastaantulijan varalta. Kohdatessamme pyörämme ensimmäisen kerran Manalissa, paikallistietäjämme Djeeps pyysi jokaista ihan ensimmäiseksi varmistamaan, että äänimerkki toimii! Intiassa jokainen kulkuneuvo on toisensa vihollinen jonka kanssa taistellaan elintilasta viimeiseen hetkeen saakka! Se toinen kulkuneuvo on kuitenkin hyvä havaita ajoissa, että ehtii taistelemaan elintilasta!

Matkamme ensimmäisellä teetauolla laitoin pyöräni peilien väliin buddhalaiset rukousliput ihan vain kaiken varalta. Moni muukin laittoi ja ne toivat meille hyvää karmaa koko matkan!



KORKEUS

Ladakh on lähempänä taivasta kuin Suomineidon pää. Manali, joka oli aloituskaupunkimme on 2000 metriä merenpinnan yläpuolella. Toinen yö Himalayalla oli matkamme kovin. Nukuimme, tai ainakin vietimme yömme 4368m merenpinnan yläpuolella! Matkamme perusvarusteisiin kuului luonnollisesti myös huoltoautossa mukana kulkeva happipullo, jota kaksi ryhmäläistämme testasi ja hyväksi totesi. Itselläni ei ollut pientä epämääräistä jomotusta kummempaa koko matkalla, mutta ohittamaton fakta on, että ilma alkaa tuntumaan aika ohuelta kun korkeuseroa merenpintaa on yli neljä kilometriä! Yön jonka vietämme 4368 metriä korkealla tapahtui Sarchu nimisessä paikassa. Sarchu on myös siitä mielenkiintoinen paikka, että siellä ei ole yhtään rakennusta. ’Hotelleja’ on useita, mutta ne ovat niin sanottuja telttakyliä. Teltat eivät kuitenkaan ole mitään takapenkille käärittäviä vaellushalteja joihin ryömitään sisään. Ne ovat käytännössä isompia kuin keskiverto honkongialainen kolmentähden hotellihuone ja jokaisessa niistä on sähköt, kaksi sänkyä ja kylpyhuone vesiklosetilla! 

Rotang Passin lisäksi Manalin ja Lehin välillä on kolme muuta korkeata solaa; Nakee La 4730m, Lachulung La 4927m ja Tanglang La 5300m. Ne kaikki kolme tulevat heti Sarchu-yön jälkeen. Tanglang La on planeettamme toiseksi korkein yleisen tien sola, josta lähdimme laskeutumaan

Rotang Passin lisäksi Manalin ja Lehin välillä on kolme muuta korkeata solaa; Nakee La 4730m, Lachulung La 4927m ja Tanglang La 5300m. Ne kaikki kolme tulevat heti Sarchu-yön jälkeen. Tanglang La on planeettamme toiseksi korkein yleisen tien sola, josta lähdimme laskeutumaan.

’ainoastaan’ 3500 metrissä olevaan Ladakhin pääkaupunkiin Lehiin. Tanglang La’n Lehin puolella asvaltti oli uusi ja sileä kuin Silkkitie ja solaa seuraanneet 30km saivatkin hetkeksi kaipaamaan jotakin nopeaa ja tehokasta pää edellä ajettavaa, mutta Intia todellisuus tuli kuitenkin nopeasti vastaan! Hyvältä näyttäviin uusiinkaan teihin ei voi Intiassa koskaan luottaa 100%, tiukan mutkan takana saattaa aina olla suuri monttu , halkeama tai osa tiestä on saattanut yksinkertaisesti pudota viimeisen sateen mukana joku sata metriä alamäkeen! 

Manali ja Lehin välisiä maisemia on vaikea jos ei sitten mahdoton sanoilla kuvata! Mutta jos jotenkin pitää kuvata niin maisemat ovat suuria, avaria, upeita, jylhiä, hiljentäviä, meditatiivisia jne. Jotakin mitä jokaisen konepyöräilijän pitäisi ainakin kerran elämässään kokea! Ja vaikka upeisiin maisemiin vähän turttuukin, niin ei niihin ainakaan pohjanmaalla syntynyt voi kokonaan turtua. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta korkeudessa näyttää olevan, että päinvastoin kuin äkkipäätä luulisi, niin vanha ketjupolttaja pärjää yleensä korkeuden kanssa paremmin kuin nuori urheilija. Ketjupolttaja kun on jo vuosikaudet tottunut tulemaan toimeen vähemmällä hapella!



LEH

Lehin koko on jotakin samaa Tuusulan. Vähän reilu 30000 asukasta. Loiston päivinään Leh oli Himalayan kuningaskunnan pääkaupunki. Ne päivät alkoivat vuonna 842 ja päättyivät 1850-luvulla kun britit valtasivat Intian. Mutta briteistä riippumatta aloitimme Lehin vapaapäivämme taksiikyydillä Lehin palatsille, joka on edelleen mahtipontinen rakennus. Vanha palatsi hallitsee Lehin silhuettia ja paranee tänään päivä päivältä. Palatsi siis ei silhuetti! Palatsi on parasta aikaa restauroinnin alla. Maisemat sen terasseilta ovat lyömättömät. Siinä on kelvannut kuninkaiden nautiskella aamutzait aamutakeissa Himalaya taustana ja koko kaupunki jalkojen juuressa!

Jotta kuntomme ei olisi jäänyt vapaapäivänämme vajaaksi kapusimme palatsilta vielä 300 metriä ylämäkeen, jossa sijaitsee Lehin kruununa oleva buddhalaisluostari.

 

 

Temppelin katolla tuntee kirjaimellisesti olevansa kaupungin katolla. Katolla näkee myös miten kaupunki on jakaantunut; buddhalaiseen, islamilaiseen ja hindulaiseen osaan. Pidän peukkuja ja varpaita, että Lehin uskonnot elävät jatkossakin sulassa sovussa. Järkensä menettäneitä ääriajattelijoita ja vihapuheiden lietsojia on jo aivan liikaa tällä pienellä planeetallamme! Yksi Lehin erikoisuus onkin sen väestö! Kaupungin muslimit, buddhalaiset ja vähemmistönä olevat hindut ovat eläneet täällä vuosikymmeniä sulassa sovussa. Lehin moniuskontoiseen ja monikulttuuriseen ilmapiiriin sopii luontevasti israelilainen falafel-lounas ja iltapäiväkahvit brasilialaisessa kahvilassa. Mitä en tiennyt ennen matkaa oli se, että planeettamme vaelluskansa (ihmiset jotka kulkevat vuorenrinteillä vaelluskengät jalassa ja keppi kädessä) aloittivat Lehin valloituksen suuressa mittakaavassa vasta vuonna 2004. Silloin valkokankaille ilmestyi Ladakd-niminen Bollywood-hitti joka räjäytti kotimaisen matkailijapankin!



KHARDUNG LA | Maailman korkein tie! Merenpinnasta 18380 jalkaa ja 5602 metriä!

Khardung La on planeettaamme korkein kohta mihin moottoripyörällä pääsee yleistä tietä pitkin. Ja korkein kohta mihin minkäänlaisella ajoneuvolla pääsee Planeetta Maan alueella jos ei satu olemaan intialainen sotilas! Yksi sotilastie kulkee vielä vähän korkeammalla. Ja koska Intia on Intia ja kaikki on suhteellista, niin myös Khardung Lan korkeus vähän vaihtelee eri lähteissä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että se on maailman korkein yleinen tie ja Khardung La Passilla kiveen on kilkatettu, että korkeutta sillä on merenpinnasta18380 jalkaa, eli 5602 metriä! Kukaan ryhmästämme ei ole aikaisemmin ollut yhtä korkealla ilman lentokonetta! Nousimme Lehistä 2km ja laskeuduimme toisella puolella olevaan Nubra Valleyn 2km. Huipun molemmin puolin olevat 15km ovat pinnaltaan vähintäänkin mielenkiintoista tietä! Vastaavaa tietä olen ajanut viimeksi vuonna 2010 Keniassa. Kenian Moyale road oli hyvin lähellä samaa. Molemmissa maissa tiet ovat kuin kovettunut kivikkoinen perunamaa, jonne on levitetty epämääräisiin paikkoihin epämääräinen määrä kaiken kokoisia irtokiviä! Osuudelle mahtui myös matkamme paras vesieste ja vähän mutapätkää! Mutta Enfieldit mennä jurnuttivat haastavimmankin osuuden ykkösellä ja kakkosella ylös ja ykkösellä ja kakkosella alas.  

Oma erikoisuutensa Kardung La reitissä on se, että Lehin Mafia pitää sitä jollakin tapaa hallussaan.

 Emme saaneet ajaa Kardung La -tietä omilla hyväkuntoisilla pyörillämme vaan joudumme vuokraamaan Lehin Mafialta heidän vähän enemmän elämää nähneet pyöränsä. Mutta matka taittui mafiankin pyörillä vaikka yhdessä ja toisessa oli pientä käymishäiriöitä. Itse asfalttiosuus Lehistä kohti Kardung Lata on yksi upeimmista teistä jonka olen koskaan ajanut ja mitä tulen koskaan ajamaan. Siitä on vain vaikea pistää paremmaksi.

Khardung La’sta laskeuduimme Hundar nimiseen laaksoon Kiinan puolelle ja siellä Nubra nimiseen pieneen kylään, joka on myös käytännössä etäisin piste mihin valkonaama konepyörällä pääsee. Olimme raja-alueella, jolle meidän piti ennen matkaa hankkia raja-alueluvat. Lupia ja dokumentteja myös kontrolloidaan tehokkaasti. Kukaan ei pääse livahtamaan moottoripyörällä Lehiin Intian viranomaisten tietämättä. Ensimmäinen tiesulku oli hetikohta Manalin jälkeen. 

Nubrassa meitä odottaa mukava yllätys, kylän laidalla metsän keskellä on uusi telttakylä. Telttakylän keskellä on kylmävesiallas ja kylmävesialtaassa on kylmää Kingfisheriä. Itse teltat ovat jotakin samaa kuin monitähtiset hotellihuoneet. Ne on pystytetty betonisille peruskiville ja jokaisen teltan modernissa kylpyhuoneessa oli suihku, josta tuli lämmintä vettä! 

Nubra Valleyssä voi edetä myös kamelilla kypärä päässä tai ilman! Heikki Laukkanen testasi vaihtoehtoa ajopuvussa kypärä päässä, eikä Heikki palellut lainkaan aamupäivän sinisen taivaan alla. Nubra Valleyn kameleilla on upea historia, ne ovat muinaisten silkkitiekameleiden jälkeläisiä. Silkkitien yksi haara kulki Nubra Valleyn läpi Himalaijan eteläpuoleiselle reitille! Tänään kamelit ovat siellä ainoastaan turistien iloksi ja paikallisten kamelimiesten elannoksi.

Paluumatkalla Lehiin moottorini sammui muutaman kilometrin Khardung Lan jälkeen. Onni oli sinä päivänä alamäki jota rullasin 32km. Se oli myös uusi selkeä henkilökohtainen rullausennätys. Myös Hannu moottori sammui ja hänkin rullasi vähän reilu 20km. Lehin porteilla meille molemmille selvisi moottoreidemme sammumisen syy. Bensa loppui! Olisi vain pitänyt vääntää bensahanat varatankille. Vähän noloa luonnollisesti suhteellisen kokeneille motoristeille, mutta sattuuhan sitä. Ja varsinkin kun nykyään tulee ajettua harvakseltaan jos ollenkaan bensahanallisilla pyörällä muualla kuin Intiassa!


KARGIL HIGH WAY

Himalayan seikkailumme viimeinen osuus tällä matkalla on käynti Kargilissä aivan Pakistanin rajan pinnassa. Ennen Lehistä poistumista kävimme kuitenkin Shanti-stupalla, joka on japanin buddhalaisten 80-luvulla lahjoittama erittäin näkyvä maamerkki! Päivän toinen kulttuuristoppi oli poikkeaminen Rizong Luostarille, joka on yksi buddhalaisten pyhimmistä paikoista Himalayalla. Paikan pyhyydestä buddhalaisille kertoo paljon se, että Rizong luostarin päämunkki on buddhalaismunkkien arvoasteikossa heti Dalai Lamasta seuraava!

Rizong luostarin tulevilla dalailamoilla on omat maalliset huvituksensa. Luostarin pikkubuddhien isohupi oli liftaaminen päätien varresta luostarille kääntyvien turistien kyytiin. Ja luonnollisesti moottoripyörän kyyti oli paljon halutumpaa kyytiä kuin auton kyyti. Luostarille on päätieltä 7 kilometrin matka, joten pyörän päällä pääsee hyvin fiilistelemään. Otin yhden pikkubudhhan itseni ja Martinen väliin. Kalle Kouvo ja Raimo Martikainen ottivat molemmat kaksi omien pyöriensä päälle.

Sotilaita oli näkynyt paljon koko matkamme ajan, mutta lähtiessämme Lehistä pohjoiseen sotilaita näkyi erittäin paljon. Pakistanin raja näkyi selvästi myös sotilaiden ja varuskuntien määrässä. Missään ei kuitenkaan tuntunut turvattomalta. Pikemmin päinvastoin, Ladakhin alueella kaikki tuntui soljuvan majesteettiseen vuorten ajattomalla vauhdilla ja kaikki paikalliset ovat erittäin ystävällisiä.

Lehin sotamuseossa, meille selvisi suhteellisen nopeasti että Ladakhin alueella on historian havinassa ollut ilmassa paljon muutakin kuin ystävällisyyttä! Viime vuodet ovat olleet rauhallisia, mutta ruutia on käytetty paljon vuosikymmenten aikana olleissa sodissa! Pidän peukkuja sen rauhallisuuden säilymisen puolesta jo senkin vuoksi, mitä kaikkea Ladakh voi tarjota moottoripyöräilijöille. Ladakh on uniikki kohde koko maailman mittakaavassa.

 

Kargil Highwayllä oli myös hauska pieni episodi, jossa Suomi pelasti Intian armeijan pulasta. Ollessamme lounaalla päätien varressa Nurla-nimisessä kylässä, armeijan kuorma-auto sammui ravintolamme eteen. Ryhmässämme oli mukana paljon osaava automekaanikko Juha Åberg. Juha kuunteli hetken sotilaiden käynnistysyrityksiä ja meni tutkimaan Tatan sähkölaitteita kun auto ei käynnistynyt. Konepellin alla Juha naputti muutaman kerran jotakin ja Tata hörähti käyntiin. Ammattimies mikä ammattimies!

Oma hämmästyksensä ajaessamme pohjoiseen on itse Kargil Higway, joka on kuin mikä tahansa hyväpintainen eurooppalainen tie ja ristimmekin sen Silkkitieksi! Joten Himalayalla on todistettavasti ainakin yksi hyvä tie, HighWay1! Tien numero on yksi! Jaoimme Kargil-reittimme kahteen ajopäivään Kargiliin mennessä ja yhteen päivään paluussa. Ensimmäinen menopäivämme päättyi kuun maisemiin Lamayuru nimiseen pieneen kaupunkiin, joka ei ole suomalaisille mistään tuttu, mutta paikallisille kuun maisemistaan hyvinkin tuttu. Lamayurun henkeen sopi hienosti, että majoituimme Moonland -nimiseen hotelliin!

Matkamme toiseksi viimeisen ajopäivän aamuna taivas mustui ja kaivoimme pölyttyneet sadevarusteemme esiin. Lähdetyämme ajamaan sade tuli kaveriksimme ja yltyi nopeasti kunnon sateen mittoihin. Niin kunnon sateen mittoihin, että noin 50km ennen Kargiliä eteemme valui 20-30 sentin kerros viereistä vuorenseinää mutavellin muodossa! Mutavellin toiselta puolelta tuleva kuorma-auton kuljettaja sanoi, että paljon pahempaa on luvassa jos jatkamme. Pari puhelinsoittoa vahvisti saman asian. Päätimme yksimielisesti palata Lehiin jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, että emme haluneet menettää ylihuomista paluulentoamme Delhiin!



ALKU JA LOPPU

Ainakaan toistaiseksi Helsingistä ei mene suoraa lentoa Manaliin, eikä mistään muustakaan Intian ulkopuolisesta maasta. Se johtuu mm. siitä että Manalin lentokentälle ei voi laskeutua millään ATR-konetta suuremmalla lentävällä laitteella! Se tarkoittaa myös sitä, että Himalayan seikkailumme alkoi Delhistä ja päättyi Delhiin. Takaisin Delhiin lensimme Lehistä. Itse Delhi ei voita minkäänlaista pääkaupunkien kauneuskilpailua auringonpaisteellakaan, puhumattakaan siitä miltä se näyttää monsuuniaikaan joka siellä on kesällä! Tullessamme Delhiin pääsimme nauttimaan monsuunin kosteimmasta puolesta! Delhin kadut tulvivat paikka paikoin. Maailma ympärillämme vaihtuikin kokonaan laskeuduttuamme seuraavana päivänä Kullu-Manali lentokentälle. Pieni on kaunista! Kullun lentokentällä meitä oli vastassa kolme tila-autoa ja vähän reilu tunti laskeutumisen jälkeen olimme aamiaisella Manalin hotellissamme. Kaikki 12 pyörää seisoivat hotellin pihalla siistissä rivissä tullessamme. 

Se on aina kaikessa vähän mitä mittatikkua käyttää, mutta omassa upeiden ajopäivien ja upeiden kohteiden mittarissa Ladakh menee suoraan Top10'n joukkoon varsinkin kun kriteereihin lisätään Intian eksoottisuuskerroin.

 

Itse tiet ovat Himalayalla kirjaimellisesti kaikkea uudesta tasaisesta asvaltista endurokivikkoon. Väliin mahtuu myös mutavelliä, vesiesteitä, irtohiekkaa ja paljon paljon reikäistä asvalttia. Yksi Ladakhin isoja plussapuolia on se, että muuta liikennettä on erittäin vähän jos sitä verrataan Himalayan ulkopuoliseen Intiaan.

MUUSSI ja LIHAPULLAT

Jos Delhi jätetään laskuista pois niin varsinainen Himalaya-seikkailumme päättyi Lehissä kirjaimellisesti muussiin ja lihapulliin! Viimeisen ajopäivän aamuna Road Capteenimme Djeeps kysyi mitä haluamme syödä päättäjäispäivällisellä. Heitin leikilläni, että perunamuusia ja lihapullia luonnollisesti. Pääruokana meillä oli illalla perunamuusia ja lihapullia… ja vielä erinomaisen hyviä lammaslihapullia. Illan mittaan paljastui, että Djeepsin ystävä kokkaa talvisin suomalaisille. Goalla vieraileville suomalaisille seuramatkailijoille :] … Life is Now ja se on motoristin parasta aikaa!


Teksti & kuvat; Peter Ruotsalo