Telavista maasto muuttuu. Saavumme nyt erilaiseen vuoristoon. Ajamme puuttoman kumpuilevan vuoristojonon huipulla. Huipulla kulkee osin tasainen harvoin liikennöity polku jota on mahtava ajaa. Välillä polku muutu kivikkoiseksi nousuksi. Ja maisema tietenkin kuin postikortista.

Välillä koukkaus puurajan alapuolelle ja jälleen nousu kohti puurajaa. Yhdessä helpossa nousussa oppamme keskittyminen herpaantuu. Pyörä ottaa pompun jostain kivestä tippuu tieltä. Onneksi oppaamme Vaso jää tielle ja selviää mustelmilla. Mopo on kumminkin jyrkässä rinteessä muutaman metrin alempana. Miten se sieltä saadaan? Ei ole köyttä matkassa joten aikamme pähkäiltyä päätämme katsoa jos sen saisi vedettyä kyljellään alas rinnettä. Yksi tutkii rinteen alempaa ja toteaa ettei mitään syvempää rotkoa alhaalla ole. Laskeudumme kolmen kaverin voimin alas ja raahaamme pyörää perässämme. Ei auta kun vetää mopo kyljellään muutama kymmenen metriä alempana mutkittelevalle tielle. Onneksi kohdalle ei sattunut mitään pystysuoraa kalliota ja saamme pyörän ajokuntoisena alas.

Matka jatkuu kohti semi deserttiä eli puoli aavikkoa. Maasto alkaa muistuttaa Mongoliaan aroa. Koukkaus Azerbaitsanin rajan pinnassa. Kumpuileva kuiva maasto jatkuu. Kivinen mäki ylös ja toista puolta alas. Tätä jatkuu muutaman tunnin. Muutaman kukkulan rinteessä on luolia. Saulin kanna kiipeämme luolille jotka sijaitsevat 30-40 metrin korkeudessa. Luolissa on ollut aikoinaa luostari tai kirkko sekä asumuksia. MIelen kiintoinen paikka. Alue on ollut milloin minkäkin maan hallussa ja siksi on kirkko ja asumukset on päätetty kaivaa turvaan korkealle vuoren rinteeseen.