Vapaapäivä on tehnyt tehtävänsä ja aamulla varhain startattiin kohti satamaa.


HD -väen tapana on käynnistää pyöränsä kuuluvasti "ryntäyttämällä", mutta tänä aamuna onnistuttiin sopimaan hieman vähempi eleisestä lähdöstä ja häipyä lähes kuulumattomiin  onnistuneella yhteisstartilla.

Satamaan, tankkaus, laivaan ja kolme tuntia kellumista Tasmanian- ja Tyynen valtameren väliaallokossa, miksi niitä nyt kutsutaankaan. Saavuttuamme Pictoniin totesimme vallitsevan säätilan ja vedimme kurapuvut päälle heti laivassa ikään kuin varmistaaksemme, että sade loppuu pian, ja niin loppuikin.   

Alkuveryttelyksi valittiin kätevä "oikotie" Havelociin, jonka varoitusmerkit kertoivat tien olevan vaarallinen motoristeille ja samalla toivotettiin mukavia elonpäiviä Uudessa Seelanissa - hengissä jne jne.. Tällä pätkällä saimme kohdata ensi merkit marraskuun maanjäristyksestä, sillä tie oli mennyt parista paikasta pahasti vekille ja vastassa oli muutaman kymmenen sentin pykälät, joita voisi sortumiksikin kutsua. Ne kierrettiin kätevästi ja matka jatkui omatoimisesti kohti Nelsonia tien kuivuessa ja lämpötilan nopeasti noustessa.

Harvemmin, jos koskaan aikaisemmin on tullut ajettua katupyörällä joulukuussa parhaimillaan 23 C:n lämpötilassa kypärän Interphonen radiosta joululauluja kuunnellen, tai niitä pikemminkin vältellen. Mutta näin täällä, maapallon toisella puolen...

Mutkia ja mäkiä ja mäkiä ja mutkia joita riitti ja riitti. Onneksi Suomen kielessä sanoja riittää, sillä Pohjois Saaren kaikkien hienojen teiden aiemmin kerrotut kuvaukset alkaa kalpenemaan ja saavat nyt kunnon kertoimet päälle. Kielikuva "kanttailtiin ranteet verillä" onkin totta ja saamassa vertaisensa merkityksen, sillä oikein ranteita pakotti kun "vihdoin" päästiin vihdoin Westportiin.

Kirjautuminen Lodgeen ja välittömästi uudelleen tie päälle ja tutustumaan paikalliseen luonnon nähtävvyteen, eli siileihin. Tosin rantakallioilla röhnötti vain hylkeitä eikä siileistä ollut tietokaan.... Mutta parkkipaikalla solmimme ensikontaktin Kiwi -lintuun, tietysti kesti hetken hoksata mikä tuollainen siivetön lintu edes voisi olla.... rookie on rookie..

Mutta sattuipa muuten varsin vakiomuotoiseen ajopäivään myös erityinen valopilkkukin, sillä pääsimme pelastamaan paikallisen motoristin pälkähästä tämän uuden karhean Honda 125 CC mallia 70 -luvun loppupuolelta kieltäydyttyä käynnistymästä huoltamon pihassa. 

Työnsimme mopoa hiki hatussa pitkin huoltiksen pihaa, poljimme ja sotkimme - ja onnistuimme vihdoin saattelemaan motoristin matkaan - eli kotiinsa tien toiselle puolelle ja murto-osakilometrien päähän verrattuna työnnettyihin metreihin. Kyllä turisti on turisti...

Päivä olikin pulkassa, joten hyvää yötä. 

 

Ja koska netti yhteyden salliessa vain vähän aiheeseen liittyviä kuvia, kuvia tulee lisää - pian

Comment