Päivä 10 & 11 | Route 66 | Williams - Oatman - Las Vegas | 470km

Williams sijaitsee noin 2 kilometrin korkeudessa, joten aamu oli kolea. Taas kerran heikkohermoiset vetivät pitkät kalsarit alle :) Ja taas kerran vedettiin aamiaisen kaikilla kolesteroleilla ennen lähtöä. Kahvit, appelsiinimehut ja matkan toiseksi parhaat "ham&cheese" omeletit.

Williamsista hypättiin heti 66'lle ja menoksi. Täällä ei paljon vastaantulijoita ole. Ylätasangon mäntymetsien läpi kulkeva tie aloittaa pisimmän yhtäjaksoisen vielä jäljellä olevan pätkän vanhaa Routea.

Kohta on edessä Seligman. Rautatiekaupunki sekin - perustettu 1886. Arizonan Route66 yhdistys pitää päämajansa juuri täällä ja kylä onkin varsinainen puolustuslinnake Interstateja vastaan. Nehän vievät leipää pikkukaupungeilta!

Joka tapauksessa Seligmanista saa käytännössä kaikkea 66'n liittyvää tavaraa. Täältä voit ostaa sitä mitä et edes tiennyt tarvitsevansa. Stopin jälkeen kaikilla taisi pullottaa laukut entistä enemmän! :)

Seligmanin jälkeen tulee liuta aavekyliä - Interstate on vienyt matkailijat muualle. Peach Springs (Persikanlähteet) on Hualapai-intiaanien reservaatin eteläreunalla. Suurin osa intiaaneista asuu kanjonien pohjalla omissa oloissaan. Pitkään meitä seurasi "Hualapai Police" maasto Fordilla, mutta ajettiin tarkkaan rajoituksien mukaisesti, joten poliisiauto ohitti meidät jossain vaiheessa. Nostivat jopa kättä tervehdykseksi, kun näkivät Suomen liput!

Oikealle jäi Shellin bensa-asema 1920-luvulta. Se lienee vanhempia ellei peräti vanhin edelleen toiminnassa oleva huoltoasema koko Yhdysvalloissa! Seuraava pysäkki maantiellä on Truxon - kuollut kylä. Hylätty bansa-asema, tyhjä hotelli ja "out of business" kyltillä varustettu kauppa...

Hackelberryn kohdalla 66'nen tekee pitkän ja loivan kaaren. Sitä riittää peräti 11 kilometrin verranja se on pisin yhtenäinen mutka millään yhdysvaltalaisella valtatiellä. Tässä vaiheessa mäntymetsät ovat jäänneet kauas taakse, kauan aikaa sitten. Kitukasvuiset katajatkin ovat kuihtuneet pois. Colorado joen vehreys on unohtunut. Tämä on todellista autiomaata.

Kingmanin kaupunki on kuin oasis keskellä erämaata. Route 66'nen halkaisee kaupungin keskeltä ja jatkaa jälleen autiomaahan ja vuorten yli. Uusi tie ei sitä uskalla. Raukkamaisesti se tekee pitkän kaarron etelään välttääkseen vaikeakulkuiset solat.

Lopulta on käännyttävä kohti vuoria, vaikka alamäki jonkun aikaa vielä jatkuukin. Vanha tie rullaa aaltoillen autiomaata pitkin. Kyltit varoittavat niittypuron tulvista - kuivaa maisema katsovalle kyltit vaikuttavat turhalta tai jopa hauskalta varoitukselta. Mutta rajut sateet tai jopa ukkosmyrskyt ovat alueella yleisiä tiettyyn vuodenaikaan. Silloin tien matalat kohdat täyttyvät vedestä kohisten ja rajulla voimalla. Virtauksen voima vie armotta jokaisen auton, moottoripyörästä puhumattakaan, mukanaan.

Tie alkaa nousta kohti teräväsärmäistä vuoriston huippua. Route 66 on tällä kohdalla kapeimmillaan ja mutkaisimmillaan. Vastaantulijoita on vähän jos lainkaan. Asfaltti ihan uusi, joten Harrikoista otettiin kaikki irti. Heikkohermoisille tie ei kuitenkaan ole tarkoitettu - äkkijyrkkä kanjoni repeää tien oikealta reunalta. Pengertä ei ole, eikä aina suojakaidettakaan. Maisemista sen sijaan ei voi valittaa. Katse on kuitenkin paras pitää tiukasti tiessä ja molemmat kädet kahvoilla.

Mäen alla sijaitsee Oatman. Se oli aikoinaan viimeinen pysähdys Arizonassa ennen Kaliforniaa. Se oli myös aikoinaan Arizonan rikkainta kulta-aluetta ja perustettiin kaivoskaupungiksi 1906. Kultaa riitti 1930-luvulle saakka. Sitten lähdetiin hakemaan parempaa elämää muualta. Vanhojen mainarien jälkeensä jättämien aasien jälkeläiset kävelevät yhä Oatmanin kaduilla sulassa sovussa turistien kanssa , puoliksi kesyinä, hupina ja riesana!

Antti ja aasi vai oliko se aasi ja Antti?!

Oatmanista vanha Route 66 laskeutuu pikkuhiljaa kohti Coloradojokea, seuraa sitä hetken ja lopulta ylittää joen Topocin kohdalla. Tässä vaiheessa hyppäsimme taas pois perinteiseltä tieltä poimiakseen yhden syntisen rusinan pullasta. Kyseessä tietysti Las Vegas!

Käytiin myös katsomassa mistä Las Vegasin neonvalojen meri saa sähkönsä - Hooverin pato!

Kaupunki ei varsinaisesti sijaitse Route 66:n varrella, mutta sinne poikkeaa lähes jokainen kuuskutosen kulkija. Vegas on koettava itse, muuten sitä on vaikea ymmärtää. Maailman tunnetuimman pelikaupungin kasinot, ostoskeskukset ja yökerhot show-esityksineen tuovat kontrastia ympäröivään autiomaahan.

Las Vegas jakaa usein kävijöiden mielipiteitä - jotkut rakastuvat kaupungin vilinään välittömästi, toiset taas haluavat päästä pois mahdollisimman nopeasti. Joka tapauksessa ensikertalaisen suu loksahtaa auki Las Vegasiin saavuttaessa.

Paras tapa saapua kaupunkiin on Harley Davidsoneilla auringonlaskun aikoihin, rokki pauhaten - niin myös teimme! :)

Päivä 11 | Las Vegas | Vapaapäivä

"What happens in Vegas, stays in Vegas" - kuuluu vanha sanonta. Olkoon niin myös tällä kertaa :) Huomenna kohti Kuoleman laaksoa ja Kaliforniaa!