Tänään luvassa rennompi päivä, sillä matkaa on ainoastaan 170 kilometriä joista 100 asfalttia pitkiin...

Dalanzadgadista pääsee Ulan Batorin saakaa hyvänkuntoisia asfalttiteitä pitkiin, mutta se on pitemmän päälle aika tylsää... Päätettiin, että Tsogt-Ovoon kylään asti ajetaan nopeasti päätietä ja sitten hypätän hiekkateille seikkailemaan... Meille jäisi aikaa myös tutustua vähän paikallisiin ja käydä vaikka kunnolla suihkussa perille päästyään :)

Ulan Batorista lähtee eri suuntiin asfalttiteitä, jotka yhdistävät läänien, ns. aimagien suurimmat kaupungit pääkaupunkiin... Teitä rakennetaan koko ajan lisää...

400 Suzuki DR:ni kesti kyllä arot ja aavikot, mutta asfalttipätkällä veto loppui yhtäkkiä... Epäuskoisena vielä kaasuttelin hetken, mutta mitään ei tapahtunut! Tien reunaan ja pikainen inspektio - ketjut puuttuivat! Ne löytyivät muutama sata metriä tulosuunnalta ja tarkempi silmäily paljasti montakin heikkoa lenkkiä :)

No ei hätä ole tämännäköinen, sillä huoltoautosta löytyi upouusi, räikeänoranssi ketju tilalle - meidän mekaanikolla kesti 5 minuuttia vaihtaa se paikalleen - ja matka jatkuu!

Bensan kanssa Mongoliassa voi tulla yksinmatkustavalla nopeasti äitiä ikävää :) Monet asemat on kiinni ja kylien väli voi olla jopa satoja kilometriä... Huoltoautossa meillä oli mukana aina noin 150 litraa löpöä ja tietysti tankattiin aina mahdollisuuksien mukaan...

Pikkukylissä turistit, ja etenkin motoristit, ovat harvinainen näky ja meidän porukka todella käänsi kyläläisten päät! Aina kun pysähdyttiin tankkaamaan tai täydentämään ruokavarastot - kaikki kylän lapset juoksivat katsomaan ja osa vanhemmistakin tuli paikalle kyselemään mistä tullaan ja minne mennään... Osan kanssa pärjäsin Venäjän kielellä ja osa puhui vain ja ainoastaan Mongoliaa... Salaisuus on siinä, että hymyilee leveästi, niin pärjää kyllä kaikkialla maailmassa :)

Monet ryhmästämme toivat lapsille leluja ja karkkeja - josta ne olivat erittäin kiitollisia... Vanhemmille kelpasi hyvin tupakat ja vodka, taskulamput, kynät, buffit ja kaikki muu hyödyllinen...

Olette ehkä kuulleet Naadam Festivaalista? Nämä kaverit ottavat osaa ratsastuskilpailuihin!

Naadam on kansallinen juhla Mongoliassa, joka pidetään heinäkuun 11 ja 13 välisenä aikana. Tapahtuma tunnetaan myös nimellä "Eriin Gurvan Naadam" eli miesten kolme lajia. Nämä lajit ovat mongolialainen paini, ratsastus- ja jousella-ampumisen taito.

Juhla alkaa huolellisesti valmistellulla seremonialla, jonka aikana esiintyy tanssijoita, atleetteja, muusikoita ja ratsumiehiä. Tämän jälkeen alkavat kilpailut. Yhdeksän kierrosta kestäviin painiotteluihin ottaa osaa 512 painijaa. Ratsastuskilpailut ovat aivan omaa luokkaansa. Kun lännessä sprintit ovat tavallisesti vain 2 kilometrin mittaisia, ovat ne Mongoliassa 15–30 kilometrin taipalia. Ratsastajat ovat lapsia, jotkut vasta 5-vuotiaita.

Naadam on maansa seuratuin tapahtuma ja sen arvellaan olevan jo vuosisatoja vanha juhla. Alkujaan se oli uskonnollinen, mutta nykyisin se on erityisesti vuoden 1921 vallankumouksen muistojuhla, jolloin Mongolia julistautui itsenäiseksi.

Lounasaikoihin ehdotin meidän paikallisoppaalle jos voisimme tarjota ruoka myös horisontissa näkyvän jurtan väelle - samalla, hyvällä tuurilla, saisimme pintaraapaisun tavallisen Mongolialaisen perheen arkielämästä!

Koko lössi siis pamahti kerralla perheen "pihalle"... 

Jurtta tai paikallisittain "ger" on paimentolaisten asumus, jossa he yöpyvät ja valmistavat ruuan. Jurtta on kätevä matkustamiseen, sillä se on helppo koota, pystyttää ja kuljettaa mukana. Keskimärin paimentolaisperhe muuttaa paremman ruohon toivossa noin 4 kertaa vuodessa... Noin kolmannes kansasta kiertää edelleen jurttineen ja eläimineen laitumelta toiselle. Paimennettaviin eläimiin kuuluvat vuohet ja lampaat, pienemmässä määrin myös jakit, kamelit, lehmät ja hevoset. 

Emäntä viittoo meitä peremmälle innokkaasti, länsimaisia vieraita käy niillä harvakseltaan. Sisällä jurtassa, Dalai-laman kuvan vieressä, savuaa pieni suitsuke.

Oviaukko sijoitetaan aina samaan suuntaan – etelään – joten asumus toimii myös aurinkokellona. Valo lankeaa katon pienestä tuuletusaukosta jurtan eri osiin kellonajasta riippuen. Vieraat istuvat aina mahdollisuuksien mukaan kunniapaikoille oviaukkoa vastapäätä, ja matalalle pöydälle ilmestyy suolaista kamelinmaitoteetä ja tarjotin täynnä juustoa. Seuraavaksi geriä lähtee kiertämään tuore verimakkara...

Visa ja Raimo saivat kunniapaikan ruokavaraston vieressä :)

Keskellä jurttaa on puulla ja lannalla lämmitettävä kamiina, jossa kokataan perheen ruoat sekä valmistetaan myytäviä maitotuotteita. Kamiina pitää jurtan miellyttävän lämpöisenä.

Perheen emäntä istuu aina kamiinan viereisellä jakkaralla kamiinan luukun puolella, koska siitä on helppo lisätä puita kamiinaan ja valmistaa ruokaa. Kamiinaan ei saa heittää roskia, ei edes paperinenäliinoja! Mongolialaiset uskovat, että tulenjumalat voivat muuten suuttua.

Teltan keskiosaa hallitseva kamiina on paimentolaiskodin pyhin esine. Tuli antaa lämpöä, ja lämpö pitää yllä elämää. Sitä valvoo perheen vanhin rouva, ns. matriarkka!

Vettä ja sähköä ei yleensä ole. Usein jurtissa on kuitenkin erilaisia autonakkuviritelmiä tai aurinkopaneeleja, joilla kattovalaisin tai radio saadaan päälle. Varakkaimmilla perheillä on tänä päivänä jopa televisiot ja tietokoneet!  Suurimassa osassa jurtista auringonlaskun jälkeen iltaa valaisevat kuitenkin pelkät kynttilät.

Yksi jurtta maksaa noin 1.5 miljoonaa Mongolian tugrikiä (about 650 euroa) ilman kalusteita. Usein perheellä on vähintään kaksi jurttaa: toisessa jurtassa asutaan ja toisessa säilytetään lihoja.

Jurtat periytyvät sukupolvelta toiselle. Mongolialaisen perinteen mukaan jurttaa ei saa myydä. Ei edes silloin kun se on huonossa kunnossa. Jurtta pitää kunnostaa ja siitä tulee pitää hyvää huolta.

Jurttiin liittyy paljon perinteitä ja uskomuksia, joista matkailijan on syytä olla tietoinen... Joten tietysti ennen kuin astuttiin sisälle, pidettiin pieni palaveri paikallisoppaan kanssa siitä mitä jurtassa voi tehdä ja mitä ei:

1. Älä astu jurtan kynnyksen päälle, vaan harppaa sen yli. Varo ettet lyö päätäsi oven karmiin, sillä oviaukko on erittäin matala.

2. Jos vahingossa kompastut sisään tullessasi kynnykseen ja kaadut lattialle, perhe on luultavasti hyvin iloinen. Mongolialaiset uskovat, että kynnykseen kompastuminen tuo rahaa taloon!

3. Saapuessasi jurtan sisälle, tervehdi ihmisiä sanomalla "Sain baina uu!" ja odota, että sinulle osoitetaan istumispaikka.

4. Vie pieniä tuliaisia: suomalaisia karkkeja, taskulamppuja, kyniä, värityskirjoja, leluja, buffia, avaimenperiä...

5. Jurtan sisällä ollessasi älä koskaan kierrä jurtan ympäri. Poistu aina samaa reittiä mistä saavuitkin.

6. Älä koskaan kävele keskipylväiden välistä, sillä yksi pylväs symbolisoi miestä ja toinen vaimoa - niiden väliin tuleminen on huono juttu :)

7. Älä vihellä sisällä - tuo huonoa onnea

8. Jos kompastut kynnykseen jurtasta lähtiessäsi, tilanne on päinvastainen kun saapuessasi. Sinun on tultava äkkiä takaisin sisälle ja laitettava pari puuta kamiinaan, jotta perheelle ei koidu kompastumisesi johdosta huonoa onnea...

Ger ei ole mongoleille pelkkä koti, se on koko maailman napa. Huopateltta siirtyy vaivattomasti paikasta toiseen, ja sen voi pystyttää parissa tunnissa. Ger ei paina enempää kuin 250 kiloa, mikä sattuu olemaan paimentolaisten kamelin maksimitaakka. Toisen kamelin pitää tietysti kantaa aurinkopaneelit, televisio ja lautasantenni, sekä jurtan pyöreään muotoon suunnitellut huonekalut.

Jokaisella perheellä on apuna aina muutama kameli - niistä saadaan kantoapua, maitoa, kašmiria, lihaa...

Kamelit ovat aina kiehtoneet minua - miten eläin voi olla niin adoptoitunut tietynlaisiin oloihin?! Tämä evoluution muovaama elukka on täysin sopeutunut aavikkomaisin oloihin...

Kameli voi kantaa jopa 250 kilogramman kuorman ja olla pari viikkoa juomatta ja melkein kuukauden syömättä. Kameleista saadaan lihaa, maitoa, nahkaa ja karvoja. Päällysvaatteiden materiaalina käytettävä kamelinkarva on eläimen hienoa ja pehmeää, hieman kiharaista ja vaaleanruskeaa aluskarvaa...Kamelin lantaa käytetään polttoaineena.

Sillä aikaa kun tutustuimme perheeseen, meidän mukana matkustava kokki valmisti erinomaisen aterian! Pakko nostaa hänelle erikseen vielä hattua - varmasti saisi hyvät sapuskat tehtyä käyttämällä pelkästään hiekka ja ketsuppia :)

Kenttä-keittiö... Raaka-aineet ostettiin aina kylistä tarvittaessa...

Ryhmä valmiina maistamaan erinomaisia sapuskoita!

Lopulta oli aika jatkaa matkaa, vaikka olisimme varmasti viihtyneet perheen luona pitempääkin... Tie kutsui taas ja ajamistahan me tultiin hakemaan! :)

Comment