Aamupalan jälkeen ajelimme kilometrin parin päässä dyyneistä olevalle ajouralle. Suunta itään vaijeri tiukalle. Matkan varrelle sattui jälleen yksi Stalinin tuhoama luostari. Vuorten kainalossa olevilla raunioilla kasvoi muutamia haapoja. Olivat muuten ensimmäiset puut, sitten Ulan Batorin istutettujen puiden.


Teepaussilla totesin, että tie alkaa pikku hiljaa loitota dyyneistä, joten jos haluttaa kokeilla ajamista Laulavilla Dyyneillä, niin sen aika olisi nyt. Yhdeksän kuskin porukasta vain kaksi kättä nousi pystyyn. Muiden matkatessa edelleen itään, ottivat Visa ja Joose kanssani suunnan dyyneille. Heti alussa meno muuttui voimallisesti, sillä maastossa oli noin metrin korkuisia hiekkakasoja vieri vieressä.

Ilmalento ala Visa Vilkkuna

Muutaman sekunnin ajon jälkeen selvisi, että hiekkakasojen väistely ei tulisi onnistumaan. Toinen vaihtoehto oli suunnata suoraan eteenpäin, ykkönen päällä ja kaasu pohjassa. Niin vaan matka taittui armottomassa röykytyksessä. Onneksi silloin tällöin eteen tuli kovempi harjanne, johon uskalsi pysäyttää tasaamaan korkealle kivunnutta pulssia. Hieman ennen varsinaista dyynivyöhykettä hiekkakasat loppuivat, mutta alusta muuttui entistäkin pehmeämmäksi. Laitimmaisen dyynin päälle päästyämme tuli melkoinen tunnekuohu. Me tosiaan tehtiin tämä temppu!

Gobin autiomaan dyynit kohoavat parhaimmillaan 300 metriä korkeiksi. Leveyttä dyynialueella noin 15 kilometriä ja pituutta 180 kilometriä.

Poispääsy dyyneiltä ei ollut ihan helppoa, sillä pyörä juuttui erittäin helposti lentohiekkaan. Mutta niin vain selvisimme pienestä reittipoikkeamastamme. Vaikka takki oli tyhjä ja paita märkä ajouralle saapuessamme, niin eipä kaduttanut yhtään. Voittaja fiilis...

Vajaa 100 kilometriä jatkettiin dyynit kaasukahvan puolella ja edessämme alkoi hahmottua Gobi Gurvan Saikhan vuoristo jonka olisi tarkoitus ylittää kuuluisan Yolin laakson läpi...

Gobin laulavat dyynit jäivät peräpeileihin...

Ennen vuoriston ylitystä kerättiin vielä ryhmä kasaan...

... lyhyt kahvitauko...

...jokainen tyylillään... :)

Ja sitten ei muuta kun ylittämään vuoristoa. Tässä vaiheessa nokat kääntyivät kohti pohjoista ja paluumatka pikkuhiljaa alkaa...

Yolin laakso on sanoinkuvaamattoman kaunis, joten en edes yritä sanoilla kikkailla - kuvat löytyy alta ja käytännössä ainoa tapa sisäistä paikan kauneuden on tulla itse Mongoliaan! ;)


Sen verran rankkoja ovat ajopäivät olleet, ettei suihkun ja iltaruuan jälkeen ole tarvinnut aktiviteettejä paljon mietiskellä. Gerin kattoluukusta kun hetken katseli Gobin autiomaan yötaivaalla siintäviä tähtiä, niin seuraavat kahdeksan tuntia olivat unen omia.

Comment