Maanantaiaamuna lähdettiin taas liikkeelle hyvissä ajoin eli kahdeksalta Arizonan aikaa. Me tulisimme häviämään eilen ansaitsemamme tunnin, koska päätyisimme taas Utahin puolelle, jossa kello on siis tunnin Arizonaa edellä. Suuntana oli Jacob Lake, joka on viimeinen kyläkeskittymä ennen Grand Canyonin North Rimmiä eli pohjoista reunaa.

"Kyllä tällä aamiaisella ainakin hiilihydraatit kohdalleen saa",  tuumaa Outi ja Matti, Kjell ja Pertti eivät voi muuta kuin olla samaa mieltä.

Porukkamme aikaisimmat heräilijät olivat jo ehtineet Travelodgen aamiaisessa muroista paahtoleipäviipaleen kautta banaaniin, joten ehdotukseni mennä syömään kunnollista aamiaista johonkin kunnon kuppilaan ei saanut enää kannatusta, joten muutkin päätyivät syömään samasta tarjonnasta. Syödään illalla tämänkin edestä sitten...

"Jaahas, kello on täällä Arizonassa kohta kahdeksan, mutta mitenkä se Utahiin mennessä taas menee tunnilla eteenpäin" pohtii Kjell. Pertti on sitä mieltä, että näitten kellojen veivailuista ei nyt ota pirukaan selvää. 


Ajoreitti Pagesta Jacob Lakelle oli noin 130 km ja sen varrella oli jo melkoisen mahtavia maisemia. Oli suurempaa ja pienempää kalliota, kanjonia ja myös melkoisen komea silta.

Amerikassa kun ollaan, niin hyvähän tästäkin on varoittaa...Varmaankin oikeastaan osoitettu esim. benji-hyppääjille, joille nuo sillat olisivat varmaan ilmeisen otolliset paikat. 

Navajo Bridge on jo lähes 90 vuotias. Sen vieressä oleva jalankulkijoiden eli maiseman ihmettelijöiden  silta on samanlainen rakenteeltaan.

Matkalla Marble Canyoniin olivat tietekijät joutuneet kalvamaan vähän kalliota. Tämmöisiä toki löytyy kotisuomestakin ja meikäläinen peruskallio kyllä panee enemmän hanttiinkin kuin täkäläinen.


Jacob Lakella tankattiin ja sitten suunnistettiin kohti Grand Canyonia. Tie Jabob Lakelta Grand Canyonille on erinomainen moottoripyörätie. Koska tällä reitillä ei ollut eksymismahdollisuutta, järjestelimme jonoamme siten, että DeSoton eikun Harley-Parkinsonin eikun Harrikan ns. kaarreominisuuksia testaavat saivat ajaa omaan tahtiinsa allekirjoittaneen perässä, joka ajeli suorilla noin nopeusrajoitus + 9 mph ja kaarteet sitten samaa vauhtia sen kuin uskalsin. Harrikan Ultra Glide Limited on painava pyörä. Toisaalta oma ajokokemukseni on oikeastaan pelkästään kertynyt 200.000 km omalla 430 kiloisella LT:llä ja jotain 50-60.000 km lähes samanpainoisilla Goldwingeillä, joten en väitä vierastavani painavia pyöriä, vaikka en mikään Mika Kallio taidoiltani olekaan.

Tankkaus Jabob Laken Chevron-asemalla.

HD:n runkoa on kuulemma paranneltu näihin uusiin malleihin. Varmaan ihan aiheesta, vaikka onhan tuo vielä melkoinen heteka vieläkin. Bokserikuski Kjell kertoi oman Street Glidensa pomppivan kaarteissa kuin jänis, ja hänen tuomionsa oli karu: "hengenvaarallinen reippaassa kaarreajossa". No juu, Chicagon vuokraamon Tim varoittikin meitä alkuesittelyssään, että nämä pyörät on cruisereita, jota ovat parhaimmillaan nopeusalueella 40 - 70 mph. Sellaisina niitä täytyy käsitellä ja monihan näillä ajelee ja se heille suotakoon. Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi...

Meidän Mattimme jopa tunnusti tuolla pätkällä piiskanneensa oman Ultransa suoralla käsittämättömään 100 mph nopeuteen jätettyään sopivan välin edellä ajaviin!
No siis, näissä merkeissä saavuimme Grand Canyonin portille ja himmailimme vauhdit jo hyvissä ajoin kohtuullisiksi. Oma USA:n kansallispuistojen vuosipassini päästi kaksi pyörää ilmaiseksi, joten kuudesta moposta ja yhdestä Kiasta perittiin sitten 180 dollaria. Sitten päästiin katselemaan maisemia. Noiden kuvailu sanallisesti on tuhoon tuomittua eikä muutama valokuvakaan paljoa auta. Tuo on vain yksinkertaisesti nähtävä omin silmin!

Osa porukastamme aika syvän kuopan reunalla. Loppuosa ei ehtinyt paikalle, näin käskettiin kirjoittaa...

Grand Canyonilta suunnistimmekin sitten seuraavaan majapaikkaan eli Aikens Lodgeen Utahin Kanabissa, jonne matkaa oli noin 80 mailia. Päästyämme muutaman mailin Grand Canyonilta näimme sen verran uhkaavat tummat pilvet edessämme, että puimme sadevarusteet päälle. Juuri kreivin aikaan, sillä parin minuutin päästä vettä tulikin oikein kunnolla ja siihen loppuikin sitten se kurvailun tapainen tuolla Jacob Lakeen johtavalla ihanalla mutkatiellä. Vesi, Tar Snaket (tervakäärmeet eli asfaltin halkeamien paikkaus sulalla piellä) ja Harley-Davidson -merkkiset kovaseoksiset renkaat ovat ilmeisen huono yhdistelmä, jonka rajoja ei välitetty testata. 


Iltapäivällä pääsimme Kanabiin ja majoittauduimme perinteikkääseen Aikens Lodgeen. Kanbissa tapasimme myös lisää amerikantuttujamme eli seuraamme illalliselle liittyivät Bill ja Cindi Pester Salt Lake Citystä sekä Buzz ja Mary Mares Illinoisista. Nämä ovat Karin ja minun vanhoja (BMW)mopotuttuja, joiden kommentteja ja naureskeluja ajamillemme USA:n MP-tuotannon tähtituotteille oli suorastaan vähän kiusallista kuunnella. Yritimme ensiksi päästä syömään Kanabin Iron Horse-ravintolaan, mutta se oli valitettavasti suljettu maanantaisin.

Koska Iron Horse on kiinni, pitää ryhmämme viihdevastaava Karin nousta rautahevosen selkään valokuvaa varten tuumaavat Bill ja Esa. "En takuulla kyllä nouse", tuumaa Kari.

Pääsimme kuitenkin Nedra's Too Mexican & American Restaurantiiin, jossa Kari muisti meidän käyneen aamiaisella jo vuonna 2009 matkallamme Jacob Lakesta Las Vegasiin. Söimme hyvin ja meillä oli erittäin hauska ilta ja ryhmämme pääsi myös tutustumaan aitoihin amerikkalaisiin omine omituisuuksineen.

Osa ryhmäämme ja kolme heille uutta amerikkalaistuttavuutta eli Cindi (kolmas vasemmalta) sekä Buzz (toinen oikealta) ja Bill. Mary oli jo nukkumassa.

Molempien pyörien pakoputkien ylimmät ja alimmat tehtaan jäljiltä umpinaiset putket oli porattu auki ja totta kai pyörät piti panna malliksi käyntiin naapurimotellin pihapiirissä iltakymmenen jälkeen. Jotta seurueemme GTL-miehet saivat maistaa, miltä poratut pakoputket kuulostavat. Ja hyvältähän se kuusipyttyisen murina kuulosti jo aika pitkään jatkuneen kaksimukisen pötpötyskylvyn jälkeen! Huomaa spesiaalikilvet, jotka Amerikassa saa peräti 30 taalan lisähinnalla! (Ja Billin poliittisesta suuntauksestakaan ei jääne epäselvyyttä, me tosin sovimme, että politiikkaa ei puhuta, eikä puhuttu!) 

Maassa maan tavalla! Billin K 1600 GTL ja sen ohjaamo. Vasemmanpuoleinen iso laatikko on tutkanpaljastin ja oikeanpuoleinen on....ihan oikein! Se on automaattipistooli kotelossaan, tietysti! Utahin lain mukaan, jos sinulla on aseenkantoluvat kunnossa, saat kantaa asetta näkyvillä. Ja Bill pitää sen esillä GTL:n stongassa, ihan vain varmuuden vuoksi...

 

Comment