Sunnuntaiaamuna selvisi edellisyönä kuulemani lukuisten hälytysajoneuvojenhälytysten syy. Muutama muukin matkaseurueemme jäsen oli niitä kuullut.  Kaupungilla oli ammuskeltu ja yksi ostoskeskus oli poltettu. Lisäksi viisi ihmistä oli ammuttu eri tilanteissa. Chicagolaisystävämme Larry otti yhteyttä ja ihmetteli, että pitikö suomalaisten nyt noin ranttaliksi Milwaukeessa heti pistää…

Omalta osaltamme aamupala nautittiin tällä kertaa erittäin pelkistetysti Ambassador Innin aamiaishuoneessa, jossa oli kokonaista kaksi kahden hengen pöytää. Ajatuksenamme oli lähteä ripeästi liikkeelle, koska ajoa oli tiedossa reippaanlaisesti. Ja reippaasti sitten matkaan lähdettiinkin!

Jopa niin reippaasti, että Tapsan ja Pekan puuttuminen letkasta huomattiin vasta muutama kilometri lähdön jälkeen Interstate 95:llä. No siinä sitä oltiin! Kaksi pyörää eksyksissä ja me Interstaten pientareella soittelemassa Karille, että onko hänellä tietoa hävinneistä. Ei ollut. Hän oli ajatellut mennä eri reittiä itsekin.

Aika pian ilmaantui poliisiautopientareella seisovan letkamme perään ja sisällä oleva naispoliisi oli ystävällinenja ymmärsi tilanteemme ja neuvoi meitä hankkiutumaan seuraavasta liittymästä läheisen stadionin läheisyyteen odottelemaan ihan turvallisuussyistä. Erinäisten etsimisten ja puheluiden ynnä hyvän tuurin seurauksena miehet löytyivät aikanaan monen mailin päästä odottamassa moottoritien pientareelta. Enää oli Kari autoineen hukassa, mutta hänen pärjäämisestään ei tarvinnut huolehtia. Hän ilmaantui pari tuntia myöhemmin letkamme perään ja pääsimme yhdessä tankkaamaan kaikki kulkuneuvot sekä itsemme. Lämpötila huiteli jo taas kolmenkympin lukemissa, joten vilu ei päässytliki.

Neuvonpitoa jossain Chicagon esikaupungin huoltoasemalla. Jonkun aikaa hukassa ollut autokuskimmekin on löytynyt. Arvaatko, kuka se noista on?

Iltapäivällä noin klo 13 maissa olimme lopulta Jolietissa, jossa pääsimmekin ajamaan Route 66:tta kohti Springfieldiä.

Käytettävissäni oli Danin aiemmalla matkalla ajama reitti alkuperäistä 66:tta lainanavigaattorissani. Jonkun ajan päästä totesimme porukalla, että tällä menolla saapumisemme Springfieldiin menee todella myöhälle, jos aiomme vielä poiketa Pontiacin Route 66 –museossa. Siispä navigaattoriin uusi reitti Pontiaciin ja Interstate 55 pitkin sinne.

Neuvonpitoa vanhan kuuskutosen varrella Illinoisin maissipeltojen keskellä. Tuumailun tulos oli, että nyt mennään Interstatelle, jotta ehditään vielä Pontiacin 66-museoon.

Pontiacissa on ihan käymisen arvoinen Route 66 -museo. Ja tässä kaikki siellä kävijät haluavat kuvauttaa itsensä...

Illaksi pääsimme Springfieldiin Baymont Inn & Suites - motelliin, josta oli sopivan mittainen kävelymatka paikalliseen ravintolaan, jossa nautimme hyvin ansaitun illallisen kohtalaisen rankan ja kuuman ajopäivän jälkeen.

Comment